Tällaisissa ilmastoiduissa toimistoissa persettä (vulg.) levittäessään tekee tämän tästä mieli kahvia. En koskaan ole pystynyt todistamaan itselleni, että kahvi osaisi aiheuttaa jonkinlaista virkistymistä, enkä edes aina pidä kahvista, paitsi jos se on pannukahvia ja se nautitaan luonnossa, veneessä tai mökissä, joka on lähes luontoa. Kuitenkin toimistotyö vaatii kahvinsa. Ja nousen huonosta tuolistani käytävän suuntaan.
Toimistoissa on usein keittiö. Keittiön yleisen siisteyden ylläpitämiseen on kokouksissa puolihuolimattomasti muka sitouduttu. Nyökkäillään, kun joku yleensä naispuolinen hieman aamukireä henkilö puhisee, että keittiön siisteys on kaikkien etu ja että kahvimukien asettaminen tiskikoneeseen ei vie kenenkään työpanoksesta näkyvää siivua.
Meidänkin toimistossamme on keittiö. Kuljen sinne työkaverini huoneen kautta, josta nappaan veikeän pahvisen kertakäyttömukin täysin tiedostaen kertakäyttöastioiden ekologisen arveluttavuuden. Mieli mustana astun keittiöön, mutta kiittelen perillä päätöstäni ottaa "kertsi". Tiskipöytä on täynnä erilaisia mukeja, joiden kaikkien pohjaan on kovettunut kahvin ja sokerin muodostama laatta. Jokainen mukeista on ehkä jonkun oma, en uskalla koskea niihin.
Koskaan ei ole kahvia. Täytyy aina keittää. Keitän täyden pannullisen Juhla Mokkaa (olipa vaikea kirjoittaa tuo, sillä se tuntuu aivan yhdyssanalta) ja lueskelen kahvin tippumisen (joka tapahtuu yllättävän nopeasti kaksipaikkaisella Mocca Masterilla (heh), jossa ei kuitenkaan koskaan ole molemmat paikat käytössä, sillä sen toisen paikan edessä on vedenkeitin, joka painaa noin 700g, mutta jota kukaan ei viitsi siirtää) ajan sitä samaa Tekniikka&Talous lehteä, jonka kannessa on tissit. Paidan alla tosin. Paidassa lukee "insinööri". Nolottaa hieman.
Kahvin tippumisen aikana voi myös tarkkailla ympäristöä. Huomaan, että jollekulle kahvinkeittimen lataaminen on ollut aivan liian vaivalloista ja hidasta. Sen sijaan tämä jolleku on ottanut metallisen teesihdin ja täyttänyt sen Juhla Mokkalla ja ilmeisesti valutellut sen läpi vedenkeittimestä saatua kuumaa vettä. Pelimies. Ja tietysti kahvia ja poroja on tullut sihdin reunan yli tiskipöydälle. Rättiin on matkaa nippa nappa 40cm.
Muistan ensimmäisen visiittini tähän keittiöön. Katsoin silloin astiakaappiin, jossa suomalaiseen tapaan on hieno ritilä, jossa lautaset ja muut voi saada pysymään pystyasennossa muodostaen siistin rivin. Mahdollisuutta ei ollut käytetty. Sen sijaan lautaset oli ladottu alassuin päällekkäin ritilän päälle. Siis lappeelleen, eikä edes pinoihin, joihin samanmuotoiset lautaset helposti järjestyvät vaan sikin sokin! Ja kasa oli valtava. Lautaset hytkyivät limittäin ja lomittain astiakaapissa ja uhkasivat tulla pahaa aavistamattoman ovenavaajan naamalle. Tuolla kerralla huvituin niin, että hyväntuulisesti purin koko keon tiskipöydälle ja asettelin lautaset astiakaappiin niin kuin kuuluu.
Toimistokeittiöiden jääkaapit ovat myös metkoja. Yleensä siellä on avattuja maitoja, joiden sisältö on jo ajat sitten erottunut kahteen faasiin. Lisäksi jaakaapissa on muovipusseja, joissa on eväitä. Muovipussi ilmeisesti estää eväiden pöllimisen. Hauskaa on se, että usein sieltä löytää myös tyhjiä muovipusseja, jotka hajamieliset insinöörit ovat palauttaneet paikoilleen laitettuaan ensin eväänsä mikroon.
Kahvini on tippunut. Otan suodatinosan irti ja laitan kahvipannun päälle kannen. Suodattimen heitän roskikseen. Heitän samalla roskikseen myös toisen puruntäyteisen suodattimen, joka on lojunut kylmänä ja velttona pöydällä koko päivän. Pyyhkäisen vähän tiskipöytää siltä kohdalta, missä ei ole kuppeja, sillä pidän puhtaan tiskipöydän metallisesta kiillosta. Kaadan pahvimukiini kahvia. Laitan sekaan kaksi sokeripalaa ja hieman ostamaani UHT-Hyla-maitoa, joka kestää avattunakin jääkaapissa melkein viikon. Otan epämääräisen lusikan ja tökin sokerit murskaksi. Sekoitan. Juon.
Nan.
