Loppu ignoroinnille!

Nyt, tai aikoja sitten, pitäisi löytyä taho, joka kehittäisi suomenkielisen vastineen englannin kielen sanalle ignore. Olen jo hyvän aikaa sitten saanut tarpeekseni siitä, että ihmiset käyttävät sanaa ignoroida. Se kuulostaa tyhmältä. Pystymme parempaan.

Ja kyllähän semmoinen sana kielestämme puuttuu. Ainakin minun kielestäni. Jättää huomiotta on toki merkitykseltään vastaava, mutta voi, miten pitkä ja epäkäytännöllinen se on. Eihän nyt kukaan jaksa jättää huomiotta, jos voi ignoroida.

Sivuuttaa on ihan tyylikäs ilmaus (täytyykin muistaa käyttää sitä useammin), mutta sen merkitys ei ole ihan sama. Sivuuttaminen on liukasta ja dynaamista — liike jatkuu sivuuttamisen jälkeen kohti huomioimisen arvoista kohdetta. Ignorointi voi taas olla hyvinkin staattista.

Ei-huomiointi tai epähuomiointi on kapulakikkailua. Ja myös melko passiivista. Ignorointi on aktiivisempaa, siinä on annos vittuilua.

Pääsemme ehkä lähemmäs kaivamalla naftaliinista vanhan kunnon viis' veisaamisen. Aktiivisuutta löytyy, mutta hilpeä kapinahenki menee siinä jo ehkä liiallisuuksiin. Ilmauksesta puuttuu kaupunkilainen tympeys ja hapeton ilma, joka ehdottomasti kuuluu ignoroimisen reseptiin.

Mutta jottei tämä menisi pelkäksi marinaksi, ehdotan, että keksimme tähän tyhjään kohtaan suomenkielisen vastineen vaikka väkisin.

Muistanette, että eksoottisella suomellamme on myös mainio sukulaiskieli, jonka sanojen oikea merkitys usein on vähän ohi siitä, mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää. Tätä voimme käyttää hyödyksi (nyt ja vastakin!) konstruoidessamme luontevaa uudissanaa.

Sattumanvaraisesti valittu käännöspalvelu antaa englannin ignore-verbille eestinkieliset vastineet ignoreerima, tähele panemata jätma, mitte arvestama ja — eirama.

Sen kummemmin eestin kieltä tuntematta ja näiden edellä mainittujen käännösten sävyjä aistimatta ehdottaisin, että kursisimme tämän puuttuvan raajamme kohdalle viimeisimpänä mainitun eirama -verbin. Ja ihan sellaisenaan! Se menisi siis jotenkin tähän tapaan:

"Se siis vaan ihan täydellisesti eiras mut ja puhu koko illan Jonin kaa jotain inttijuttuja"

"Jos sieltä vielä tulee jotain sähköposteja, eiraa vaan kaikki."

"Olenko minä nyt ihan tyhmä, jos vaan eiraan exän kaikki yritykset sopia asia kahden kesken"

Vaikkei tämä nyt ihan ensimakustelulla kolahtaisikaan, on ilmaisussa oma viehätyksensä. Ei-alku tuo sopivaa negatiivista kierrettä. Myöskin viittaus erääseen Helsinkiläiseen nukkumalähiöön tuo sanaan tiettyä puhekieleen sopivaa huumoria.

Mutta en minä tähän aio takertua, jos parempi löytyy. Peli on auki ja ehdotuksia otetaan vastaan.

Rampaus

Huomaan, että olen vaihtanut tiettyjä ajatuksia sellaisiin, jollaisiksi niitä haluttiin muovailla, kun olin itse lapsi. Vai miten muuten selittäisitte tämän: Tunsin kamalaa syyllisyyttä katsoessani elokuvaa pimennettyjen ikkunoiden sisäpuolella, kun ulkona oli poutainen ja lämmin kesäpäivä.

Ennen säätiloilla ei ollut paljoakaan tekemistä sen kanssa, mitä katsoin itselleni luvalliseksi tehdä.

Sisällä minä olisin mieluusti ollut aina. Mitä sisempänä, sen parempi. Sisäavaruuksissa. Pois konkreettinen ja ruumiillinen! Ajatukset vievät paljon pidemmälle, poukkoilevat riemukkaammin ja jäntevämmin kuin laihat jalat. Rajoitteena ainoastaan lukunopeus ja näppäimistöä rummuttavien sormien kömpelyys.

Olen kuullut, että muutkin ihmiset joskus haaveilevat leikillään vankilatuomiosta tai sairaalajaksosta. Ylläpidon ulkoistuksesta. Vastuuttomuudesta. Saisi kirjat luettua ja ajateltua kokonaisia ajatuksia.

Olen myös ilkeyttäni joskus ajatellut pyörätuoliin joutumista hyvänäkin diilinä. Pois karsiutuisi enemmän tekemisiä, joista en pidä ja vähemmän niitä, joista pidän.

Nyt, kun selkävaiva pakottaa minut kulkemaan kyyryssä ja varomaan jokaista ojennusta (kuinka toivonkaan, että tämä kestää vain hetken!), tulen taas järkiini ja pyydän kaikilta anteeksi.