En voi suositella tätä

Tulette näkemään tässä lähiaikoina luultavasti varsin ilmeisen tuskallista nahan luontia.

Menin päivittämään blogini uuteen ja hienoon, jota mainostettiin, koska en viitsi olla aina sitä mieltä, että osaan tehdä valmista paremman parilla metallihenkarilla ja purukumilla.

Päivityksen jälkeen huomasin, että em. aineksista kyhätty kommentointilomakkeeni ei enää toiminut. Ajattelin, että ehkä ei kannata aina yrittää olla systeemiä fiksumpi, joten klikkasin vielä kerran. Ja sen jälkeen ei blogini näyttänyt enää entiseltään.


Tämä Blogger on aika paska siksi, että tässä on erillinen kommenttisivu, jos ei halua säätää. Ja siksikin, että tässä ei ole sisäänrakennettuna listaa, jossa näkyisi uusimmat kommentit. Mutta kaipa ne uusimmat kommentit ovat aina siinä viimeisimmässä. Siinä, mikä on roikkunut siinä jo pari kuukautta..

johtumia

Mietin aika useinkin, mistä asiat johtuvat. On hauskaa kysyä miksi. Joskus pienenä ei saanut kysyä joissain asioissa. Jotkut asiat vain olivat. Yöllä kuuluu ääniä, joihin tottuu, mutta joista ei tiedä, mistä ne johtuvat. Kuuluu natina, napsahdus, suhina. Pamaus. Joskus tietää, että se on pakkanen, joka natisuttaa puita. Joskus tietää, että on tuuli ja se varmaan tekee jotain. Viime yönä ei tuullut, eikä ollut pakkasta, mutta silti jossain napsahti. Aika kovaakin. En välittänyt, sillä aina välillä napsahtelee. Miksi? Jos tietäisikin syyn jokaiseen napsahdukseen.

Joskus kehossa tuntuu vihlaisu. Joskus tekee mieli puistattaa itseään, jotta jokin piinaava ajatus lähtisi pois. Vielä pitkään erään ruotsintunnin jälkeen sen ajatteleminen aiheutti puistettelua. On pakko nytkäyttää. Vaikeaa on, kun ajaa autoa ja pitäisi nytkäyttää.

Kehon vihlaisut eivät myöskään saa selitystä. Miksi kutitti kädestä? Miksi pisti hetken? Ei pistä enää. Päässä jomottaa. Sitä tapahtuu päivittäin. Tuntee jotain, eikä tiedä miksi. Aivot eivät tunne kipua. Siksi ei voi pistää aivoissa, ainakaan keskellä aivoa, vaikka siellä olisi mitä. Joskus aivojen sisukset aiheuttavat kummallisia olotiloja. Selittämättömiä. Jotkut haluavat redusoida koko ihmisen toiminnan fysiikaksi ja kemiaksi. Tai kemiakin on oikeastaan fysiikkaa. Ovatkohan he oikeassa? Pidän fysiikasta. Enkä ole deterministi. Kvanttimekaniikka pilaa determinismin.

Olen kurssilla, jossa tehdään mittauksia. Yhdessä mittauksessa olin vapaaehtoisena. Olin toisessakin. Ensimmäisessä aivoistani otettiin kuva. Ydinmagneettinen resonanssi. Sairaalassa ei sanota ydinmagneettinen, sillä ihmiset pelkäävät ydin-sanaa. Ydinmagneettisessa resonanssissa ei ole kyse radioaktiivisuudesta. Siinä pitää mennä sellaiseen putkeen ja halusin kokeilla, sillä minulla on lievä ahtaan paikan kammo. Pelotti ja sain aikaan lievän paniikin, sillä pääkela oli lähempänä kasvoja kuin luulin kun makasin silmät kiinni. En avannut silmiä toista kertaa. Sydän jyskytti. Hengitin vain. Rohkeasti.

Teimme raakadatalle analyysin. Raakadata antaa mielestäni sanana varsin oikeanlaisen mielikuvan. Tässä kuva aivoistani.



Olin toisessakin mittauksessa koehenkilönä. Ylävartalooni liimattiin kymmeniä elektrodeja. Ajoin rintakarvat. Sitten seuraavaksi laitoin pääni laitteeseen ja kuuntelin ääniä. Siniaaltoja. 800Hz ja 400Hz muistaakseni. Joku voisi pitää sitä musiikkina.

Mittaustuloksissa näkyi aktivaatio. Onko se yllättävää?

Täytyy tehdä työselostuksia. Olen aika kiireinen välillä. En osaa levittää aktiivisuuttani tasaisesti. Olisiko siitä hyötyä? Olen valvonut muutamana yönä. Kirjoittanut työselostuksia. Tehnyt kuvaajia aktivaatioista. Valvominen tekee suurpiirteiseksi. Kaadoin täyden kahvikupinkin linjastossa. Ei tullut päälle. Ja kun nukkuu näkee kummallisia unia: veli juoksee kuistilta kohti autoa, "älä mene", mietin ja autosta joku ampuu veljeä aivoihin.

Silti olisi mieluummin jatkanut unia.