sattumus

Nyt se tapahtui. Pekka putosi parvekkeelta. Kolmannesta kerroksesta.

Traumansa lienevät ainoastaan henkisiä.

lukuja

"Ei koulun, vaan elämän takia", sanoo täti. Tädit sanovat tuollaisia. Tädit käyttävät sanaa "elämä" varsin huolimattomasti. Puheensa on lämmintä kuin suuri lehmä.

Mutta koulun takia olen lukenut taas koko viikon. Kirjaston lukusali on aamulla vielä varsin harvaan istuttu, mutta pääsykokeisiin lukevat abit täyttävät vapaat paikat puoleen päivään mennessä. Ilmasta tulee paksua, sitä ihmettelee kun palaa tauolta.

Pidän koulun kirjastosta. Se on hieno. Ja kirjasto. Ulkomaalainen mies tuli sinne ottamaan kuvia. Kirjastomme on arkkitehtuuria.

Arkkitehtuuria on myös koulumme päärakennuksen suuri luentosali, jonka kaarevan, amfiteatterimaisen katon päällä olevilla askelmilla on mukava istuskella aurinkoisella ilmalla. Amfilta saa kuvia esitteeseen.

Suurta luentosalia oli tässä viikolla katsomassa eräs ranskalainen turistiryhmä. He yrittivät neuvonnasta, että josko luentosalin ikkunoissa olevat verhot voisi aukaista. Neuvonnan täti, kansainvälistä mainetta janoavan pikkuvanhan yliopistomme neuvonnan täti ei osannut vastata englanniksi kuin "yes" ja "no". On siinäkin. Ottaisi kurssin. On tyhmemminkin aikuisia jääriä kurssitettu.

Täti oli poissa kopistaan juttelemassa ystävänsä kanssa kun ranskalaiset tulivat. Hätääntyneenä täti selitti ystävälleen, että "no ei mut kun ei niitä voi avata kun sielä on vielä kokeita" ja pyöri ja soitti puhelimella ja sanoi välillä ranskalaisille "yes" ja "no". Ranskalaiset olivat hieman huvittuneita. Ystävätär yritti selittää ranskalaisille. "Examination.. exami.. there are examinations".

"No, there isn't." Ainakaan sillä hetkellä ei ollut.

Apu tuli, kun avainketjun kilinästä tuttu vahtimestari pääsi paikalle. Ranskalaiset saivat tietää, että verhojen avausmekanismi jää lähes varmasti jumiin ja koska tässä kahden viikon aikana salissa on vielä esityksiä, eli "presentaatioita", ei verhoja voi avata sillä auringonvalo himmentää PowerPointin. Turistiryhmän tulisi odottaa 2 viikkoa. "Deux semaines?!"

Tuli mieleeni, että kanonisoitua arkkitehtineroamme varmasti harmittaisi, mikäli tietäisi, että hänen suunnittelemansa valaistus ei toteudu joidenkin videotykkien takia. Tai rikkinäisen verhomekanismin, miten vain.

Arkkitehtineron puolesta harmistuu tätä nykyä hänen perikuntansa ja museovirasto. Päärakennuksen käytäville on kiellettyä asentaa kiinteitä kylttejä. Sen takia seinälle on teipattu paperiopasteita. Maanmittausosaston oven päälle ei saa rakentaa pientä lippaa. Sen takia sen eteen sataa oven salpaava jääkerros monta kertaa viikossa talvisin.

Lukupäivinä ei saisi syödä liikaa. Muuten väsyttää helposti niin paljon, ettei asiat pysy päässä. Asioiden pysyminen päässä on konkretisoitunakin varsin osuva ilmaus. Tuntuu nimittäin siltä, että lukemani asiat ovat kuin pingispallot, jotka pyörivät puoliksi avonaisessa pääkopassani ja osa tippuu koko ajan matkalle. Voin aamulla seurata päästäni tippuneiden yhtälöiden vanaa takaisin kirjastolle.

Ja kun yritän tunkea sekaan vielä jonkun uuden suuren kokonaisuuden, saan sen juuri ja juuri mahtumaan, mutta tuhannet pienet palikat pursuvat samalla yli. Tarvitsen teippiä ja rautalankaa. Kun viritys nyt kestäisi tenttipäivään.

Siksipä olo onkin autereinen, kun tentit ovat ohi. Voi repäistä teipit irti matkalla kotiin ja ostaa kaupasta jäätelön.