Kuulin eilen, suuren kiihtymyksen vallassa, kun mielitiettyni luki aviisista, kuinka maailman Kivi-Paperi-Sakset -yhdistys tai vastaava julkisuuteen antamassaan tiedotteessa ilmoittaa, että kuuluisa Kivi-Paperi-Sakset -peli avaa portin ihmisen syvimpään sisimpään ja paljastaa armottomasti pelaajan mielenlaadun ja sivistyksen asteen. Ja että tyylikkäin valinta, hyvät lukijat, sivistynein ja elegantein tapa pelata Kivi-Paperi-Sakset -peliä, on valita aina, ja tämä lienee henkistyneimmille yksilöille aivan itsestään jo selvää, valita aina paperi.
Ja totta kai! Miten houkkamaisesti ja suurta ymmärtämättömyyttä sekä mielen levottomuutta osoittaen olenkaan valinnut väliin kiven, väliin sakset, kuin ollakseni jatkuvasti sotajalalla ja kuten kuuluisassa laulussa lauletaan tuonut julki sen sotilaan, joka meissä kaikissa asuu, sotilaan, joka on vastuussa kaikesta maailmassa olevasta pahasta.
Valitsemalla paperin osoitan olevani rauhan mies ja oikeamielinen, sovintoon jatkuvasti pyrkivä, rakentava ja sivistynyt. Valitsemalla paperin, olen hävittyänikin moraalisesti voittanut, kuten kotiportilleen murhattu toimittaja. Valitsen paperin, jos mikään sivistyksen nimissä rakennettu minulle mitään tarkoittaa. Ja jos Jeesus ja Gandhi pelaavat Kivi-Paperi-Sakset-erän, olen varma kuin varma voi olla, että se päättyy paperiseen tasapeliin. Kun valitsen paperin, jo viestii käteni asentokin laupeutta, halua auttaa, vihamiehen suitsimista ystäväksi kädenpuristuksella. Jos kädessäni onkin veitsi, se tippuu siinä samassa maahan, kun valitsen paperin.
Paperi on hyvyyttä. Paperi on Wikipedia. Paperi on Punainen Risti ja Unicef. Paperi on kuuttien tulevaisuus. Paperi on al dente.
