Ennen kuin Finnkino Oy tai SK-ravintolat ostaa vielä Suomen Elokuva-arkiston ja Orioninkin, on hyvä käydä Eerikinkadulla katsomassa kuluneita filmikopioita elokuvista, joita näkisi myös televisiosta. Se on hyvin tunnelmallista, ja usein siellä voi nähdä kulttuurivaikuttajiakin, kuten hiljattain Tieto-Finlandian voittaneen Peter von Baghin.
Meinasin kirjoittaa Pete von Bagh.
Mutta yksi rasittavuus Orionista löytyy ja kuten aina, sen saavat aikaan muut ihmiset (ks. Sartre). Tiedostavat elokuvavieraat kun osoittavat siellä muille tajuavansa elokuvaan istutetut vitsit naurahtamalla väkisin jokaiselle. Vaikka vitsi olisi huono ja tyhmä, eikä edes mitenkään piilotettu vaan suorastaan hierottu katsojan naamaan, sille on naurettava, sillä muuten vieressä istuva voi kokea ylemmyyttä: "tuopa ei tajunnut".
Kun Miller's Crossing -nimisen elokuvan alkukohtauksessa läpimätä gangsteripomo pitää pahoja aikeitaan puolustelevan monologin, yleisö hörähtää joka kerta, kun roisto sanoo sanan "ethics". Onhan se nyt ihan hillitöntä, että roisto ei näe koko oman toimintansa epäeettisyyttä. Mitä ironiaa!
Ja mistäkö tiedän, että nauru on väkinäistä? Koska viidentoista minuutin jälkeen koko porukka on niin syventynyt elokuvaan, etteivät vitsit enää naurata, elleivät ne oikeasti naurata.
