Haaveilua

Kesällä on sitten aikaa tehdä "proggiksia".

- soittaa ja nauhoitella
- kuvata jotakin
- tehdä mikrofoneja
- tehdä kirjahylly
- aloittaa analogisyntetisaattorin teko
- maalata
- matkustaa
- järjestää Suuret Juhlat
- levätä ja makoilla
- lukea kirjoja
- tehdä pitkä pyöräretki
- käydä festareilla

Kesä on joka kerta lyhyempi kuin luulen. Kesä on viime vuosina ehtinyt mennä alta pois ilman, että olen tajunnutkaan. Ennen, joskus pienenä, kesä oli valtava, lähes loppumaton auringonpaisteen, uimisen, valvomisen ja kavereiden kanssa leikkimisen täyttämä jakso, jolloin ei koskaan tiennyt, mitä päivää viikosta elettiin. Tuo muistikuva harhauttaa päätäni edelleen. Ei kesällä ole oikeasti aikaa tehdä noita kaikkia asioita.

Suurin onglema tietysti on se, että nykyään täytyy tehdä kesällä töitä. Paljon helpompaahan se toki on kuin opiskelu, jolloin koko ajan on sellainen tunne, että pitäisi tehdä jotakin. Kuitenkin kesä on supistunut muutamiin äkäisiin toiminnan kyllästämiin viikonloppuihin, jolloin otetaan kesästä irti viikkojen edestä. Muuten sitten oleillaankin toimistoissa, valitetaan, kun ilmastointi ei kestä ja puhutaan terasseista.

Asia tuskin muuttuu paremmaksi. Kesästä tulee vain lyhyempi. Elämästä suurin osa kuluu toimeen tulemiseen. Ehkä silloin tällöin jaksaa aloittaa proggiksen.

Mutta onneksi aikuisena, omassa talossa, on iso autotalli.

Autotallissa on ainakin höyläpenkki, pystypora, kolvi, oskilloskooppi, MIGi, sahoja, sirkkeli, komponentteja, tikkataulu, piilopullo, hylsysarja, puutavaraa, ruuveja, metalliromua, punainen Volvo Amazon, laastaria, sohva, nauhuri, rummut, trumpetti ja rokkia.

Ja valmis analoginen syntetisaattori.

Piirretään sakset

Tiedätte varmaan tilanteen, kun pitäisi taas piirtää sakset, eikä siitä helvetti tule yhtään mitään. Tuskaisen ähellyksen jälkeen paperilla on jälleen täysin käyttökelvottoman näköinen leikkuulaite. Kuitenkin armoton kello tikittää ja saksien pitäisi olla jo valmiit. Mikä eteen?

Olen itsekin pitkän piirtäjänurani aikana joutunut piirtämään monet sakset. Ennen se olikin vastenmielistä ja siihen käytetty aika ei mitenkään näkynyt lopputuloksessa. Oivalsin kuitenkin jotain aivan olennaista saksien piirtämisestä tässä aivan vast'ikään. Ja mikä parasta, aion jakaa oivallukseni kanssanne, rakkaat Te.

Tulette vielä ihmettelemään, kuinka ikinä aikaisemmin olette voineet.

Saksten piirtäminen lähtee keskeltä, ts. siitä pyöreästä tapista, joka liittää saksen rakenneosaset, sakset, toisiinsa. Tämän jälkeen on hyvä piirtää kaksi suoraa viivaa siten, että ne risteävät aivan tapin yläpuolelta. Kas näin:

Tämän jälkeen piirretään tapin alapuolelle kahden suoran viivan muodostaman x-kirjaimen sisäpuolelle kaksi lyhyempää, pidempien viivojen kanssa samansuuntaista viivaa, jotka sojottavat kohti tapin keskustaa. Näin:

Ja seuraavassa hetkessä piirretäänkin jo terät: Lyhyen viivan päästä jatketaan eteenpäin, mutta tappia väistäen! Oikeanpuoleinen lyhyt viiva lähtee väistämään tappia vasemmalle ja vasemmanpuoleinen oikealle. Väistöliikkeen jälkeen suunnataan kohti pidempien viivojen kärkiä. Huomatkaa: Tässä vaiheessa voi hieman tyylitellä, jos osaa. Ei kannata.

Sakset alkavat jo hahmottua. Huomaattekin jo varmaan, mitä jäi puuttumaan. No tietysti kahvat! Niidenkin piirtämisessä voidaan ottaa tiettyjä vapauksia, mutta helpointa vaan, kato, ku piirrät iha vaan niinku sanotaan, etkä lähe kehittelee mitää vitu ihmeitä hä oksselvä?

Tommoset ku teet:

Noin! Siinä on sakset, jotka menevät läpi mistä tahansa seulasta. Muodollisesti pätevät, tyylikkäät, ajattomat sakset. Eikä mennyt kauaa. Nyt voit piirtää sakset miltei koska tahansa ja mihin tahansa! Kokeile, mahtuuko sakset piirtämään kätevästi sängyn alle! Koeta värittää saksesi! Mieti, minkä väriset kahvat saksissa on? Entä terä?

Huomaa, että tässä piirrettiin sakset näin päin. Osaatko toisin päin?

Mieti, ovatko nämä edes sakset:

Neurooseista

Sillä tapaa olen neuroottista sorttia, että useinkin lähtöni kotoa viivästyy viidellä minuutilla. Tarkistettava on ainakin, ettei kahvinkeitin (joka on varustettu automaattikatkaisijalla, järk. huom.) ole jäänyt päälle, että tietokone on kiinni, että stereot ovat kiinni, ettei Pekka (kissa) ole kaapissa, että avaimet ovat taskussa, että wc-pönttö on vedetty, että sen kansi on kiinni, että ikkunat eivät ole jääneet auki ja ettei liesi ole jäänyt päälle. Useinkin tiedän, etten ole koko aamuna käyttänyt kahvinkeitintä, liettä, ikkunoita, ovia, Pekkaa (kissa), enkä stereoita, mutta silti jokin vakuuttaa minulle, että katsominen kannattaa.

Lisäksi usein tapahtuu niin, että jo matkalla keittiöön olen eksynyt ajatuksissani jo toisaalle, enkä tällöin jälleen ulko-ovelle kulkiessani muista, oliko se liesi pois päältä vai ei.

Onkin ihanan helppoa lähteä kotoa, jos joku muu (yleensä S.) vielä jää sinne, kun painan oven perässäni kiinni.

Toinen pakkoliikehdintä, joka tuntuu samalta (kuiva, karhea, nihkeä, viileä, hieman ahdistava) on pakollinen kaikkien mahdollisten jatkuvaa tai tasaisen epäjatkuvaa informaatiovirtaa suoltavien www-tahojen tarkkailu. Luen useaa blogia, kirjoitan foorumeihin, seuraan muutamaa uutisryhmää ja tarkkailen kahta sähköpostia useammin kuin uskallan myöntää. Pakkoliikkeet alkavat yleensä silloin, kun pitäisi tehdä jotain järkevää. Kuten nyt.

"Pitää tsekkaa oks joku käyny kommaa"

On näillä tietoverkkoulokkeilla toki hyvätkin puolensa. Ne aktivoivat osaltaan maalaamaan, kuuntelemaan musiikkia, keskustelemaan ja keksimään juttuja. Toisin kuin sijaistekemisajastani huonolla menestyksellä kilpaileva televisio.